Eero Niittynen 1937 – 2026
Eero Niittynen syntyi 10. tammikuuta 1937 Viikkariin, josta perhe talvisodan aikana muutti Hennalaan, Rosenlewin työntekijöiden vuokrataloon. Isä teki töitä muurarimestarina sulfiittitehtaalla, äiti kotiäitinä. Eero kuului ns. Hennalan poikiin.
Eero aloitti koulunkäynnin Linnankadun koulussa. Käytyään Porin lyseota kolme vuotta hän siirtyi ammattikouluun sähköpuolelle. Ammattikoulun jälkeen hän teki töitä Rosenlewin metalli- ja remonttimiehenä. 1970-luvun alkupuolella Eero siirtyi hitsauksen opettajaksi silloiseen Ammattikurssikeskukseen, jossa hän työskenteli eläkkeelle jäämiseen asti. Viimeinen merkittävä työsaavutus oli Porin raatihuoneen katolla olevien historiallisten sinkkiveistosten kunnostus 2014 yhdessä Teuvo Mattilan ja Markku Tanttisen kanssa.
Urheilu oli Eero Niittysen elämässä mukana koko ajan. Eero pelasi jääkiekkoa, jalkapalloa ja jääpalloa useassa eri seurassa: mm. Porin Pallo-Toverit, Porin Urheilutoverit ja Narukerä. Aktiivinen pelaaja Eero oli teini-iästä aina 1970-luvun loppupuolelle asti. Veteraaniseura Karhuvaareissa Eero pelasi jääkiekkoa 1970-luvun lopulta 1980-luvun puoleen väliin saakka.
Eero Niittynen oli vuonna 1965 perustetun jääpalloseura Narukerän perustajajäsen ja joukkueen luotettava keskustukimies. Seuran puheenjohtajana hän toimi kolme vuotta 1970-73. Viime itsenäisyyspäivänä Eero oli kunniavieraana Narukerän 60-vuotisjuhlaottelussa samoin kuin huhtikuussa vietetyssä 60-vuotisjuhlassa. Vielä viime elokuussa Eero kutsui Narukerä-pelitovereitaan pihakahville kotiinsa Väinölään. Tässä “puutarhaturnauksessa” Eero tapansa mukaan viihdytti kuulijoita huuliharppua soitellen.
Eero kävi ahkerasti uimassa, kesäisin maauimalassa ja talvisin uimahallissa. Hän kuului ryhmään, jonka saavutuksena oli seniorikortin saaminen Poriin. Aktiivisten urheiluvuosien jälkeen Eero oli ahkera penkkiurheilija, joka oli kiinnostunut lähes kaikista urheilulajeista. Tarvittavat TV-kanavat piti olla saatavilla.
Eero harrasti lukemista ja seurasi yhteiskunnallisia asioita hyvin tarkasti. Hänellä oli hyvä muisti, ja hänen yleistietonsa olivat kadehdittavia. Kahviporukoissa sekä uimahallin ja maauimalan lauteilla virisi mielenkiintoisia keskusteluja, joissa Eero piti tiukasti kiinni omista mielipiteistään. Näitä keskusteluja käytiin myös omien lähisukulaisten kanssa. Joskus oli lopputulemana yhteisymmärrys, joskus taas molemmille osapuolille jäivät omat mielipiteet.
Tulevan vaimonsa Soilin Eero tapasi teini-ikäisenä Paanalla eli Porin pallokentällä iltaluistelun merkeissä. Tapaaminen johti avioliittoon 1957, jolloin tuore aviopari muutti Väinölään. Esikoinen Erja syntyi 1958 ja kuopus Juha 1960.
Isoisän rooli oli Eerolle tärkeä. Kaksi lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta olivat rakkaita, samoin kaikki karvakuonot. Tämän lapsikatraan kanssa Soili ja Eero olivat tiiviisti tekemisissä. Heitä nähtiin usein Väinölässä syntymä- ja nimipäivien merkeissä. Kymmenen vuotta nuorempaan veljeensä Perttiin Eerolla oli hyvin läheiset ja lämminhenkiset välit. He tapasivat vähintään kerran viikossa ja soittelivat lähes päivittäin.
Soilin viimeiset elinvuodet Eero toimi esimerkillisellä tavalla hänen omaishoitajanaan järjestäen toimivat olosuhteet, mm. tarvittavat apuvälineet hissistä omaan “pyörätuoliautoon” sekä pienet päiväretket. Soili menehtyi helmikuussa 2023.
Eero sai elää kotonaan Väinölässä hyvän ja aktiivisen elämän aivan loppuhetkiin saakka. Vain viimeiset kaksi viikkoa Eero oli sairaalassa, jossa hän sai nauttia lähiomaisten, ystävien ja karvakuonojen seurasta loppuun asti. Eero nukkui rauhallisesti pois 28.9.2026.
Narukerä kunnioittaa Eeron muistoa.
