Narukerä Helsinkiin
10.1.2020 19:51 Uutiset / Pääsivusto



Vierasottelu HIFK:ta vastaan on joukkueiden ensimmäinen kauden kohtaaminen.

Narukerä koki edellisenä viikonloppuna kaksi tappiota, kun sekä Kampparit että Veiterä onnistuivat kaatamaan porilaiset. Lauantaina vastaan asettuva HIFK on tällä hetkellä kuusi pistettä Narukerän takana sarjataulukossa ja se on onnistunut ottamaan yhdeksästä pelaamastaan ottelusta neljä voittoa sarjataulukosta sen takana olevista joukkueista.

Helsinkiläisjoukkueessa on kolmivuotinen projekti käynnissä Juha ja Teemu Laitisen johdolla, jossa ollaan nyt puolessa välissä. Projektissa HIFK:n valmennus haluaa palata takaisin kovaan työntekoon, jonka toivoo näkyvän kentällä uhrautuvuutena kaikissa pelaajissa. Yhtenä pääasiana HIFK on keskittynyt puolustuspelaamisen kuntoon saattamiseen, joukkue onkin päästänyt keskimäärin vain 3 maalia ottelua kohden tällä kaudella. HIFK:n joukkueessa näkyy seuran parantunut juniorityö ja siinä onkin sopivasti nuoruutta sekä kokemusta. Joukkueeseen palasi kaksi Ruotsissa pelannutta pelaajaa. Kokenut Joonas Peuhkuri keskikentälle sekä 18-vuotias Leevi Laitinen keskikentän pohjalle. Joukkueen tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Peukuri sekä Aku Ojanen, jotka ovat kahdestaan tehneet HIFK:n maaleista yli puolet.

Narukerä lähtee vierasotteluun kääntämään peliään taas voittojen tielle. Joukkueen päävalmentaja Jani Raukko miettii tällä hetkellä joukkueen kokoonpanoa tarkasti,
- Meiltä lähti useampi nuori suorittamaan varusmiespalvelua alkuviikosta ja pitkäaikaisloukkaantumisten lisäksi on muutamia pieniä vammoja, joten Helsinkiin lähdetään kamppailemaan pisteistä tällä kertaa todellisella taistelujoukkueella.

HIFK – Narukerä 11.1.2020 klo 15.00 Kallion tj, Helsinki


   
Lisää uutisia
Narukerä ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat