Kapteenien johdolla Suomen Cupiin
14.10.2020 13:47 Uutiset / Pääsivusto

Esa Oksanen ja Joona Rajala tukevat joukkueen kapteenia Ville Aaltosta tulevalla kaudella.

Narukerän meno harjoituksissa on ollut nousujohteista, kun kauden alku lähestyy. Joukkueen kapteenisto on valittu Suomen Cup turnauksen alla.

Bandyliiga alkaa marraskuun lopussa ja ennen sitä Narukerä matkaa kauden aloittavaan Suomen Cupin A-lohkon turnaukseen Ouluun loka-marraskuun vaihteessa. Oulussa porilaiset kohtaavat hallitsevan Suomen mestarin Akilleksen heti ensimmäisessä kamppailussa ja kohtaa viikonlopun aikana vielä Hauskoilla vahvistuneen Kampparit ja turnauksen isäntäjoukkue OLS:n. Lohkon voittaja etenee Suomen Cupin finaaliin.

- Kesätauon jälkeinen treenikausi on mennyt hyvin. Nuorempien pelaajien kehitystä on ollut mukava seurata ja näyttää siltä, ettei vanhemman kaartinkaan luistin ole kesän aikana hidastunut. Syksyn ensimmäinen jakso mentiin todella kovaa missä luotiin hyvää pohjaa alkavaan kauteen. Tällä hetkellä käynnissä on toinen jakso, joka huipentuu Suomen cupin peleihin Oulussa lokakuun lopulla. Ringissä on paljon leveyttä ja kaikilla on hyvä asenne ja halu kehittyä, joten valmentajille tulee varmasti olemaan päänvaivaa valita joukkuetta jatkossa. Ryhmän henki ollut erinomainen ja joukkueessa on tervettä kilpailua.

- On tietysti itselle kunnia saada kantaa kasvattajaseuran kapteenin nauhaa tulevana kautena. Oksasen Esa on tyylikkäästi hoitanut kapteenin virkaa aikaisemmin ja tulee jatkossakin aivan samalla tavalla johtamaan joukkuetta. Rajalan Joona sopii nuoresta iästään huolimatta kapteenistoon todella hyvin ja on esimerkillinen pelaaja, joka tulee varmasti olemaan hyvä linkki varsinkin nuorempien pelaajien sanansaattajana.


   
Lisää uutisia
Narukerä ry
«  Lokakuu   »
Kategoriat