Kärsivällisyys palkittiin
29.11.2020 20:31 Uutiset / Pääsivusto

Narukerä jatkoi hyvää kotiotteluiden sarjaa. Runkosarjassa joukkue on hävinnyt viimeksi Amiko-Areenalla juuri päivän vastustajalle helmikuun alussa 2019. Kotona on pelattu nyt 10 kamppailua ilman tappiota.

Maalikooste:

Tuuleton muutaman pakkasasteen keli loi sunnuntai-iltapäivään hyvät olosuhteet vauhdikkaalle bandyliigan kamppailulle. Veiterä oli matkustanut läpi Suomen Akilles voitto alla Poriin ja puolusti tiukassa ryhmittymässä ensimmäisen puoliajan omaa maaliaan. Narukerä yritti löytää kärsivällisesti hyökkäyksiinsä rakoja lappeenrantalaisten puolustuksesta, siinä onnistumatta. Ensimmäisellä 45 minuutin pätkällä molemmat joukkueet saivat muutaman kulmalyönnin niissä onnistumatta. Puoliajan parhaat paikat kirjautettiin Veiterälle, kun se pääsi pari kertaa yrittämään maalia nopean hyökkäyksen päätteeksi. Läpi ottelun hyvin pelannut Narukerän maalivahti onnistui ne kuitenkin torjumaan.

Santeri Rantanen katseli maalin suulla joukkueen pelaamista hyvillä mielin,
- Omasta mielestäni parannettiin taas peliä viikon takaisesta ja joukkue teki vastustajaa vastaan suunnitellun taktiikan mukaan töitä. Se auttoi minunkin työtä maalin suulla tänään. Hyvä voitto yhdestä sarjan kovimmista joukkueista.

Toiselle puoliajalle Narukerä sai unelma-alun, kun Joona Rajala paukautti kulmalyönnistä pallon Veiterän maaliin pari minuuttia sen alkamisen jälkeen. Myös Narukerän toinenkin maali syntyi kulmalyönnistä. Tällä kertaa verkkoja heilutti 72 minuutin pelin kohdalla Tomi Mustonen. Rinat Shamsutov antoi molemmat kulmalyönnit. Ottelun kolmannen syöttöpisteensä Shamsutov keräsi, kun Kristian Paukkonen ryntäsi hänen syötöstään läpiajoon siirtäen Narukerän jälleen kahden maalin johtoon ja muuttaen lukemat taululle numeroiksi 4-2.

Tätä ennen Veiterä onnistui kaventamaan kahdesti maalin päähän. Ensin Eetu Peuhkuri purjehti hieman Narukerän toisen maalin jälkeen lukemiksi 2-1 ja 80 minuutin kohdalla Ere Verhelä pääsi onnekkaasti tekemään lukemat 3-2. Narukerän kolmas maali oli Esa Oksasen ja kahdesti ottelussa osuneen Joona Rajalan taidon näyte. Oksanen nosti korkean pallon Veiterän puolustuksen taakse, jonka Rajala otti ilmasta kiinni. Haltuunoton jälkeen Rajala kiersi vielä Veiterän maalivahdin Topi Peuhkurin ja laittoi pallon tyhjiin. Ottelun loppulukemat 5-2 ampui ylivoimahyökkäyksen jälkeen Ville Raukko poikittaissyötöstä, jonka antoi Kristian Paukkonen.

Narukerän valmentaja Tuomas Erkkilä totesi, että ennen peliä korostettiin kärsivällisyyttä,
- Ehjä esitys ja pelin rakentelu meni eteenpäin edellisestä viikonlopusta. Työteon määrä kentällä ja puolustaminen oli sillä tasolla, että pystytään voittamaan pelejä. Kun päästetään vain kaksi maalia, niin aina on helpompi ottaa kaksi pistettä.

Jäällä oli Narukerän joukkueessa tänään useita onnistujia ja kauden kotiavaus laittoi kaikille lisävaihdetta sisään. Kasper Perdén jatkoi hyviä otteita puolustuksessa ja Tomi Mustonen kikkaili muutaman kerran itsensä alhaalta maalintekopaikkaan. Pitkän huiskeat Joona Rajala ja Eero Paavola tekivät ison työmäärän joukkueen eteen. Jäällä nähtiin myös joukkueenjohtaja Markku Arola, sekä junioreista nostettu Ville Elonen paikkaamassa pelikieltoja ja loukkaantumisia. Ville Koskisen luistimet olivat myös lennokkaassa kunnossa.



   
Lisää uutisia
Narukerä ry
Kategoriat